iknv.fi

Ratamestarin lausunto

 

Jämi Suunnistusmaraton 2013

Järjestyksessään seitsemäs Jämi Suunnistusmaraton toteuttaa ratojen osalta aiempina vuosina hyväksi todettua konseptia. Kilometrinälkäisiä tyydyttävät pitkät radat erinomaisen kulkukelpoisessa maastossa, yhteislähtö, kilpasarjoilla hajonnat ja kaikilla sarjoilla kattava kilpailunaikainen huolto ovat tänäkin vuonna tapahtuman tunnusomaiset piirteet.


Myöhäisen syksyntulon ansiosta maasto on säilyttänyt kesäisen kepeän juoksutuntumansa hyvin. Radat sijoittuvat Jämikeskuksen itäpuoliselle harju- ja jäkäläkangasmaastoon vain pisimpien ratojen sisältäessä lyhyitä suoalueiden ylityksiä. Pisimmillä radoilla on myös yleisen, liikennöidyn tien ylitys, jossa kilpailijoiden tulee noudattaa erityista tarkkaavaisuutta ja varovaisuutta.


Ratasuunnittelussa on pyritty hyödyntämään maaston tarjoamat mahdollisuudet myös pidempiin rastiväleihin, lyhempiä välejä kuitenkaan unohtamatta niille paremmin soveltuvilla alueilla. Maastosta löytyy joitakin karttaan merkitsemättömiä heikkoja kulku-uria johtuen armeijan harjoitustoiminnasta alueella, samoin tuulikaatojen korjuutyön aiheuttamat jäljet ovat paikoin hivenen vaikeatulkintaisia. Pääsääntöisesti kartta on kuitenkin laadukasta jälkeä ja ajantasaistettu.


Hajonnoissa käytetään perhoslenkkejä sekä perhoslenkki-”salmiakkihajonta” –yhdistelmää, ja muistutamme jälleen kerran huolellisuuden tärkeydestä hajontalenkeillä jotta hyväksytty suoritus ei turhaan kariudu esim. väärään hajontalenkkien kiertojärjestykseen.



 Esimerkki perhoslenkkihajonnasta:  Esimerkki salmiakkihajonnasta:
 Perhos Salmiakki

Kullakin kilpailijalla on kartassaan oma rastien (ja samalla perhoslenkkien) kiertojärjestys, ilmaistuna rastien järjestysnumeroin. Tätä järjestystä on noudatettava.
Huom! Perhoslenkin päätteeksi leimataan aina keskusrastilla, samoin keskusrastille ensimmäisen kerran saavuttaessa.


Rastit kierretään karttaan painetun järjestysnumeroinnin mukaisessa järjestyksessä, kullakin kilpailijalla omansa.
Esimerkin tapauksessa kilpailija A, jonka kartasta näyte on, kiertää rastit kuvan mukaisessa järjestyksessä. Kilpailijalla B on kartassaan tunnuksen 35 rastin järjestysnumero 3, ja tunnuksen 33 rastin järjestysnumero 5. Molemmat kilpailijat ovat salmiakin selvitettyään suorittaneet täsmälleen samat rastivälit, mutta eri järjestyksessä.
Huom! Kukin kilpailija leimaa rasteilla 36 ja 32 kahdesti.


 

Esimerkki perhoslenkki – salmiakki –yhdistelmähajonnasta:

 SalmariPerhonen2
 

Rastit kierretään jälleen järjestysnumeroinnin osoittamassa järjestyksessä, mikä vaihtelee kilpailijakohtaisesti.
Huom! Rastiväli 73 -> 60 suoritetaan kahdesti!



Toivotamme nautinnollisia suunnistushetkiä haasteita hakeville pitkien matkojen ystäville Jämin upeissa maastoissa!


Ratamestariryhmän puolesta,

Timo Narvinen

iknv-net